Kokeelinen piirustus
70 x 49,8 cm teipin palasia kapalevyssä
Kokeellisen piirtämisen tarkoitus oli kehittää oma erilainen/uusi tapa tehdä teos, mistä tahansa materiaalista ja kehittämästään tavasta. Esim. jalalla maalaten tai koota roskista taulu. Tein teokseni mustaan kapalevyyn, johon leikkasin saksilla hopean värisestä ilmastointiteipistä palasia, joista muodostin kaksi hahmoa samaan tapaan kuin paperin tai posliinin palasia mosaiikki teokseen.
Voisin sanoa olevani tyytyväinen teokseen kokonaisuutena. Isoimmat teipin palaset oli helppo laittaa isompaan hahmoon. Mutta haasteellisempaa oli pienemmän hahmon kokoaminen. Pienempien leikattujen teipin palasten laittaminen vaati kärsivällisyyttä ja pitkäjäntisyyttä. Joitakin teipinpalasia alkoi irtoamaan kapalevystä. Ratkaisuna ongelmaan maalasin erikeeper liimalla teoksen kokonaan 2 kertaa, jotta kaikki palaset pysyisivät kiinni levyssä.
Teoksen tavoitteena oli kertoa tarinaa minulle täysin uudella tavalla eli tässä tapauksessa teipillä. Teoksen teko toi ikään kuin uuden ahaa oivalluksen. Loin teipillä tietämättäni rasterointia kuvaan. Kynän sijaan teipin muodossa. Keskipisteenä hahmoille on kuvassa kehä, joka on etualalla olevan hahmon silmien yläpuolella. Värien käyttö on vähäistä, mutta värit korvaa musta tausta, joka on hyödynnetty siten, että se tuo hahmoille mustat ääriviivat ja teippien eri kuvioinnit tuovat hahmoihin elävyyttä.
Teoksessa etummaisena on Rere imperiaali kissa ja taaempana Tarashii uniitti susi, ovat pariskunta. He ovat viettämässä kahdenkeskistä aikaa, kun Rere huomaa jotain erikoista ilmassa ja rupeaa mahdillaan/taikuudellaan selvittämään asiaa.
Kommentit
Lähetä kommentti